Mäkelä Alu Oy:n toimitusjohtaja, Mäkelä Metals Oy:n toimitusjohtaja, merkonomi

Yrittäjäneuvos Esko Mäkelä (1941-2021)

Mäkelän perheyritys on toiminut vuodesta 1937 Luoma-ahon kylässä Alajärvellä. Läkkipeltiastioita valmistaneesta pienyrityksestä on kasvanut maailman pohjoisin alumiinipuristaja Mäkelä Alu. Yritys on kotikaupunkinsa suurin yksityinen työllistäjä, jonka ympärille on muodostunut alumiinia jatkojalostavien pienempien yritysten teollisuuskylä. Esko Mäkelä oli yrityksen toisen polven johtaja, joka kasvatti toiminnan suuryritykseksi. Perheyritys on luonut työpaikkoja, elämää ja hyvinvointia maaseutukylään ja kotikaupunkiinsa.

Esko Mäkelä syntyi 3. päivä marraskuuta 1941 Alajärven kaupungin pohjoisosassa Luoma-ahon kylässä. Isänsä Fredrik (”Reeti”) Mäkelä (s. 18.7.1917, k. 18.5.1989) oli perustanut 20-vuotiaana läkkipeltiastioita valmistavan yrityksen vuonna 1937. Peltisepänliike Fredrik Mäkelä toimi aluksi Syrjälän talossa.

Teknisesti taitava Fredrik Mäkelä kehitti jatkuvasti tuotteitaan ja tuotantoa ja raaka-aineena jouduttiin joskus käyttämään jopa saksalaisten lappiin jättämiä pommin kuoria. Läkkipellistä siirryttiin maitotonkkien tinaukseen, kiukaisiin, ilmastointijärjestelmiin ja kattopelteihin. Markkinoinnissa hän luotti henkilökohtaisiin kontakteihin. Yritys teki rohkeita investointeja. Omaverstas valmistui vuonna 1941. Yritys suuntautui rakennusteollisuuteen 1950-luvulla ja alkoi valmistamaan mm. palo-ovia, vesirännejä ja syöksytorvia. Fredik Mäkelä loi menestyvän yrityksen, josta poikansa Esko rakensi suuryrityksen.

Esko Mäkelä asui koko elämänsä perheyrityksen kupeessa ja seurasi päivittäin työntekoa. Hän opiskeli merkonomiksi ja aloitti yrityksen palveluksessa kirjanpidossa 20-vuotiaana vuonna 1962. Samana vuonna yritys otti käyttöön nimen Mäkelän Peltituote Ky.

 

 

Esko Mäkelä oli Mäkelän Peltituotteen konttori- ja myyntitehtävissä vuosina 1962-1967. Tuotantosuunta muuttui vuonna 1965, jolloin alettiin valmistaa katto- ja seinäprofiileita. Kattopeltien valmistamisesta tuli tärkeä osa liiketoimintaa. Vuonna 1963 valmistui uusi 300 neliömetriä tilava halli.

Esko Mäkelä nousi yrityksen toimitusjohtajaksi vuonna 1977. Rakentamisen teräsrakenteita valmistaneen yrityksen päätoimialana oli pellin työstäminen. Samana vuonna yritys muuttui osakeyhtiömuotoiseksi, Mäkelän Peltituote Oy:ksi. Profiilitoiminnan aikana yritys toimitti suuria kokonaisuuksia Neuvostoliittoon. Se sai suuria tilauksia mm. Kostamus-urakkaan. Neuvostoliiton viennin kautta yritys kasvoi 1970-luvulla paikkakuntansa suurimmaksi yritykseksi, jolla oli suurimmillaan 100 työntekijää.

 

 

 

Esko Mäkelän johdossa perheyritys jatkoi toimintaansa menestyvänä alan yrityksenä. Yhtiön liikevaihto yli kymmenkertaistui vuosina 1977–1989. Yrityksellä oli 90 työntekijää 1980-luvun lopussa. Esko Mäkelä vaikutti 1970-luvun alusta lähtien merkittävästi ohutlevyalan kehitykseen. Hän vaikutti oman toimialansa tuotekehitykseen erilaisissa kehityshankkeissa.

Yritysjohtajana Esko Mäkelä oli edelläkävijä. Alumiinitoimintaan siirtyminen 1980-luvulla oli siitä yksi osoitus. Yritysvierailulla 1980-luvun alkupuolella Norjassa Mäkelä tutustui alumiinipuristamoon, josta hän sai ajatuksen hankkia sellaisen myös itse. Ensimmäisestä puristinlinjasta tehtiin kaupat Saksassa marraskuussa 1989. Kyseessä oli merkittävä kauppa sekä Mäkelän perheyritykselle että koneen myyneelle yritykselle. Mäkelä on kertonut, että kun kaupat oli solmittu, puhkesivat paikalla olleet saksalaiset liikekumppanit yllättäen suosionosoituksiin. Aplodien syyksi paljastui se, että samaan aikaan murtui Berliinin muuri.

Mäkelät möivät kesällä 1988 Mäkelän Peltituote Oy:n osake-enemmistön. Turkulainen kehitysyhtiö Oy Patron Group Oy osti osakekannasta 60 %. Alumiini tuli mukaan raaka-aineeksi v. 1990, jolloin yrityksen nimeksi tuli Mäkelä Metals Oy. Terästeollisuuden suuryritys Rautaruukki Oy osti Patron Groupin koko osakekannan vuoden 1990 lopulla, jolloin siitä tuli Mäkelä Metals Oy:n pääomistaja. Kauppa keskitti kotimaista teräsohutlevyteollisuutta. Rautaruukki-konserniin kuuluneella Mäkelä Metals Oy:llä oli 1990-luvun lopussa liikevaihtoa 150 miljoonaa markkaa. Esko Mäkelä toimi yhtiön toimitusjohtaja vuoden 1994 loppuun ja hallituksen puheenjohtajana vuoden 1996 loppuun. Tehtaan toiminta siirtyi v. 2010 kantatien toiselle puolelle, jonne valmistui uusi, automatisoitu tehdaslinjasto. Toiminta jatkaa nykyisin Rautaruukin tytäryhtiö Ruukki Construction Oy, joka on osa teräsyhtiö SSABta.

Esko Mäkelä osti yhdessä Ari Mastokankaan kanssa Rautaruukilta Mäkelä Metalsin alumiiniliiketoiminnan keväällä 1993. Kauppa oli Mäkelän yrityshistorian suurin muutos, jonka myötä siirryttiin kokonaan uuteen tuotantoon. Kaupan myötä sai alkunsa alumiiniprofiilien valmistamiseen erikoistunut Mäkelä Alu. Kaupat tehtiin 30.4.1993, jonka jälkeen Mäkelän perhe ei enää toiminut Mäkelä Metals Oy:n omistajana. Puristuslaitostoiminnan alkaessa Suomessa alkoi lama. Ensimmäiset vientiasiakkaat löytyivät Saksasta. Viennistä tuli tärkeä osa yrityksen liiketoimintaa. Toiminnan alkaessa sillä oli parikymmentä työntekijää.

Mäkelä Alu kasvoi nopeasti ja sillä oli vuosituhannen vaihteessa jo lähes 100 työntekijää. Tuotannon kasvaessa se hankki toisen puristimen vuonna 1990 ja kolmannen vuonna 2008. Yhtiö teki myös strategisesti tärkeät korkeavarasto- ja pystymaalaamoinvestoinnit vuonna 2003. Alumiiniliiketoiminnasta on kehittynyt valtakunnallisesti merkittävä LA-Alucenter -alumiiniklusteri. Klusterin toiminnassa on mukana useita jatkojalostusyrityksiä.

Esko Mäkelä toimi Mäkelä Alun toimitusjohtajana vuoteen 2001 ja jatkoi sen jälkeen hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2008. Vuonna 2011 tehtiin omistusjärjestelyt, joissa Mastokankaan perhe myi omistuksensa Mäkelän perheelle. Tämän jälkeen yhtiön omistus on ollut 100 % Mäkelän perheellä.

 

 

Nykyisin metallinjalostusyritys Mäkelä Alu on maailman pohjoisin alumiiniprofiilienvalmistaja. Yhtiön päätoimipiste on Alajärven Luoma-aholla. Siellä on oma valimo, puristamo, pysty- ja vaakamaalaamot, anodisointilaitos sekä kotimaan myyntikonttori. Mäkelä Alu puristaa alumiiniprofiileja ja pintakäsittelee niitä muun muassa rakennus- ja telakkateollisuuden tarpeisiin. Yritys valmistaa asiakkaidensa tarpeisiin suunniteltuja alumiiniprofiileja, joita käytetään mm. ikkunoissa, ovissa, huonekaluissa, valaisimissa, autoissa ja laivoissa. Mäkelästä viedään alumiiniprofiileja yli kymmeneen maahan. Päämarkkina-alue on Itämeren alue ja etenkin Saksa, Tanska ja Baltian maat. Yrityksen toinen pystymaalaamo ja varasto sijaitsee Kouvolan Kuusankoskella, Voikkaalla. Voikkaan maalaamoyksikkö työllistää noin 20 henkilöä. Mäkelä Alun ruotsalainen tytäryhtiö Mäkelä Alu AB vastaa Ruotsin myynnistä. Mäkelä Alulla on liikevaihtoa lähes 87 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 230 työntekijää (vuonna 2023). Alumiinia raaka-aineena käyttävän yrityksen kaksi päätoimittajaa on Norjasta. Mäkelä Alu pyrkii muuttamaan tuotantonsa hiilineutraaliksi jo vuodeksi 2025.

Esko Mäkelä tuki kaikin tavoin kotikyläänsä ja kotiseutuaan. Alajärven lukioon perustettiin Aila ja Esko Mäkelän stipendirahasto. Hän oli pesäpalloseura Alajärven Ankkurien merkittävin taloudellinen tukija.

Esko Mäkelällä oli lukuisia luottamustehtäviä paikallisissa ja alueellisissa elinkeinoelämän organisaatioissa. Hän toimi valtakunnallisen Teräsrakenneyhdistyksen hallituksessa ja sen ensimmäisenä varapuheenjohtajana 1980-luvun lopulla.

Esko Mäkelä seurasi aikaansa ja halusi mennä eteenpäin sekä pysyä mukana kehityksessä. Hän painotti katsomista pitkälle eteenpäin. Mäkelän perheyrityksessä kvartaali oli 25 vuotta. Mäkelä tarttui myös mielellään käytännön töihin ja oli toiminnan alkuaikoina itse asentamassa kattopeltejä.

Esko Mäkelä sai yrittäjäneuvoksen arvonimen toukokuussa 1998. Arvonimeä hakivat Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari ja Alajärven Sähkö Oy. Alajärvellä paljastettiin kesällä 2017 taiteilija Alpo Tuomiston maalaama muotokuva yrittäjäneuvos Mäkelästä. Mäkelä voidaan pitää paikkakuntansa maakuntapatruunana. Hänellä oli suuri vaikutus ympäristöönsä.
Eteläpohjalainen perheyhtiö täyttää muutaman vuoden kuluttua 90-vuotta. Esko Mäkelä kihlautui v. 1964 alajärveläisen Aila Hakalahden kanssa. Aila tuli mukaan perheyrityksen toimintaan ja toimi konttoritehtävissä. Eskolla oli Aila-vaimonsa kanssa kaksi lasta, Petri (s. 1968) ja Terhi (s. 1972). Mäkelän perheyrityksen tarina jatkuu nyt jo kolmannessa sukupolvessa insinööri, ekonomi Petri Mäkelän toimiessa Mäkelä Alun hallituksen puheenjohtajana ja omistajana. Hän luonnehtii yritystä ”tyypilliseksi perheyhtiöksi, joka kantaa jopa korostetusti vastuuta työntekijöiden hyvinvoinnista ja työn jatkuvuudesta sekä pitää niitä maksimaalista osinkotuottoa tärkeämpinä”.

Yrittäjäneuvos Esko Mäkelä kuoli 28. lokakuuta 2021 vain muutamaa päivää ennen 80:ttä syntymäpäiväänsä.