Yrittäjäneuvos Juha Punta (s. 1946)
Juha Punta syntyi Nousiaisissa syyskuussa 1946. Isoisänsä Juho Punta oli ollut mukana liike-elämässä. Hän mm. toimi johtajana Korvensuu Oy:ssä vuodesta 1924. Juho Puntan poika Onni Punta sai juristin koulutuksen ja toimi Nousiaisten kunnan nimismiehenä. Hän meni osakkaaksi Vehmas&Punta Lakiasiantoimistoon Turkuun. Onni Punta avioitui 1945 Leena Lonkin kanssa ja esikoispoika Juha syntyi syyskuun ensimmäisenä päivänä 1946. Juha meni kouluun Nousiaisissa.
Onni Punta kuoli vuonna 1959. Juha oli tuolloin vasta 12-vuotias. Perhe muutti Turkuun vuonna 1963. Oppikoulun jälkeen Juha pääsi opiskelemaan Turun teknilliseen oppilaitokseen. Sitä ennen hän oli kahtena kesänä Wärtsilän Turun telakalla pakollisessa työharjoittelussa.
Juha Punta lähti tyhjin käsin liikkeelle maailmalle. Nuoruudessaan hän toimi tiskarina Tukholman Oopperakellarin keittiössä, jossa sai myös ilmaisen ruuan. Päivisin hän teki metallialan töitä. Elämäkertakirjansa nimiksikin tuli ”Levyseppä oopperakellarissa”.
Punta valmistui laivanrakennusinsinööriksi vuonna 1968. Armeijassa hän kävi reserviupseerikurssin Suomenlinnassa ja valmistui kurssinsa primuksena. Armeijan jälkeen hän toimi Arvo Kosken kenkäkaupan myyntipäällikkönä. Punta toimi Lundia Oy:n tuotepäällikkönä ja johtajana vuosina 1972-1982. Yhtiön pääpaikka oli Helsingissä. Yritys oli myyntiyhtiö, jolla ei ollut omaa tuotantoa.
Lundiaan valittiin uusi toimitusjohtaja. Toimitusjohtajan varamiehenä toiminut Punta haki tehtävään, mutta ei tullut valituksi. Syyksi ilmoitettiin puutteellinen kielitaito. Tuolloin hänelle nousi ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä. Hänellä oli kaipuu itsenäiseen työhön ja halu päättää itse asioistaan. Helsingissä asuneesta Puntasta tuli kiskolaisen metalliyrityksen omistaja.
Kiskolainen metallialan yritys Hoikkala Oy oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin perustajansa Martti Hoikkalan kuoleman jälkeen. Yhtiö ajautui lopulta konkurssiin. Punta kävi neuvotteluja konkurssipesän kanssa. Hän sai pankista sopivan lainan ja pääsi sopimukseen Kiskon kunnan kanssa tehtaan kiinteistöstä. Juha Punta Ky:n toiminta alkoi Kiskossa Toijan kylässä marraskuussa 1982. Yritys alkoi valmistaa metallisia säilytyskalusteita.
Hoikkala Oy oli ollut metallialan monialayritys. Punta päätti keskittyä lähinnä metallisten säilytyskalausteiden valmistamiseen. Yhtiön työntekijöinä aloitti kuusi Hoikkala Oy:n entistä työntekijää. Alku oli vaatimaton. Yritys valmisti kaikenlaisia sekalaisia konepajatuotteita. Metallikaapeilla ja hyllyille oli kysyntää. Puntan tavoitteena oli hoitaa ensin velat pois: korot veivät jossain vaiheessa 10 % liikevaihdosta. Velkainen yhtiö selvisi ja kasvoi tasaisesti.
– Juha Punta
Vuonna 1991 Juha Punta Ky sai lisää työntekijöitä äänettömiksi yhtiömiehiksi. He sitoutuivat myös yhtiösopimukseen, jossa on kirjattu yleiset toimintaperiaatteet, jotka ohjasivat taustalla toimintaa. Niiden mukaan yhtiö pyrkii toimimaan luotettavasti sekä pyrkii kyvykkyyteen kehittämällä jatkuvasti toimintaansa ja tuotteitaan. Toimitiloja laajennettiin 1990-luvulla ja konekantaa uusittiin. 1990-luvun alussa yritys oli käytännössä velaton. Velaton yhtiö selvisi hyvin myös lama-ajasta, eikä yrityksellä ollut yhtään tappiollista vuotta. Yrityksellä oli liikevaihtoa noin 1,2 miljoonaa euroa (vuonna 1993). Kommandiittiyhtiö muutettiin osakeyhtiöksi vähän ennen Juha Puntan 50-vuotisjuhlia elokuussa 1996. Kuormalavahyllyt tulivat mukaan tuotevalikoimaan vuonna 1997.
Juha Puntan mukaan yksi merkittävä parannus liikkeenjohdossa oli talouden seurannan kehittäminen. Budjetin laatimiseen ei kannattanut käyttää paljon aikaa, koska siihen sisältyvät luvut olivat vain arvioita. Yrityksessä otettiin käyttöön 2000-luvun alussa uusi ohjelmisto, jonka avulla saatiin joka kuukausi selville tarkka tulos. Näin päästiin tarkemmin kehittämään yritystä. Tavoitteena oli, että seuraava vuosi olisi parempi kuin edellinen. Yrityksen toiminnan laajentamisessa tärkeää oli myös Salvagninin leikkaus, lävistys ja taivutus-tuotantolinjan valmistuminen vuonna 2007. Investoinnin arvo oli noin kolmannes liikevaihdosta. Toinen vastaavanlainen tuotantolinja valmistui vuonna 2018.
Juha Punta Oy:n yrityspolkuun liittyy onnistunut omistajanvaihdos. Juha Punta myi 2011 enemmistöosuuden yrityksestään insinööri Vesa Harilolle, joka oli toiminut Nokian Salon-tehtaiden johtajana. He olivat tavanneet viisi vuotta aikaisemmin Levillä. Tuolloin asia ei vielä edennyt. Punta päätti 65-vuotiaana luopua yrityksen pääomistuksesta. Neuvotteluiden jälkeen Harilo osti 60 % yhtiön osakkaista. Puntalle jäi 40 % ja hän on myöhemmin vähentänyt omistustaan myymällä osakkeitaan yrityksen henkilöstölle. Yrityksen nimi muutettiin 2020 Punta Oy:ksi.
– Juha Punta
Juha Punta jatkoi yhtiössä vähemmistöosakkaana ja hallituksen puheenjohtajana. Kaupanteon aikoihin yhtiö työllisti noin 25 henkilöä ja vuotuinen liikevaihto oli noin 5 miljoonaa euroa. Pääosa tuotannosta myytiin Suomeen.
Yhtiö on laajentanut toimitilojaan useita kertoja. Merkittävä liikestrategian muutos tapahtui vuonna 2017, kun yhtiö aloitti erilaisten sähköisesti lukittavien lokerikkojen valmistamisen. Punta on tuottanut lokerikkoja mm. Postille. Sähköiset lukot ovat olleet merkittävän panostuksen kohteena ja se on tarjonnut uusia liiketoimintatilaisuuksia.
Kiskossa teräskalusteita valmistava Punta Oy työllistää nykyisin 100 henkilöä ja vuotuinen liikevaihto on noin 13,7 miljoonaa euroa (vuonna 2023). Pääosa yrityksen liikevaihdosta myydään Suomeen, mutta kansainvälinen kauppa on jatkuvassa nosteessa. Yhtiö suunnittelee ja valmistaa säilytys-, lukitus- ja jakeluratkaisuja. Viime vuosina toiminta on laajentunut älykkäisiin ratkaisuihin, jotka hyödyntävät pilvipalveluita, kännykkä- ja IoT-ohjausta. PUNTA teräskaappeja valmistuu vuosittain yli 100 000 kappaletta. Koronavuosina 2020-2021 verkkokaupan kasvu lisäsi lokerikkojen tilauksia merkittävästi. Lokerikkojen osuus liikevaihdosta on nykyisin yli puolet. KTM Shilei Zhang aloitti yhtiön toimitusjohtajana keväällä 2024.
Juha Punta oli alusta lähtien mukana yrittäjäjärjestöissä. Hän toimi Kiskon yrittäjäyhdistyksessä ja Varsinais-Suomen yrittäjien puheenjohtajana vuosina 1995-1999. Punta valittiin v. 1996 Suomen yrittäjien hallitukseen. Punta oli yrittäjien edustaja pääministeri Paavo Lipposen asettamassa valtiosihteeri Raimo Sailaksen työllisyystyöryhmässä, joka esittämiä muutosehdotuksia laitetiin käytäntöön seuraavina vuosina (Työllisyystyöryhmän loppuraportti, 2003). Puntan omassa yrityksessä oli käytössä myös tulospalkkaus. Tuloksesta maksettiin aina työntekijöille ylimääräistä.
Yrittäjätoiminnan kautta Juha Punta tuli tutuksi paikkakuntalaisille ja häntä pyydetiin Kokoomus-puolueen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Hän sai yli 13 % äänistä vuoden 2000 kunnallisvaaleissa. Puntasta tuli heti Kiskon kunnan hallituksen puheenjohtaja. Tässä tehtävässään hän käytti talousosaamistaan. Kisko oli ainoa velaton kunta, kun se yhdistettiin yhdeksän muun kunnan kanssa uudeksi kunnaksi, joka otti käyttöön Salo-nimen ja kaupunki-nimityksen vuonna 2009.
Juha Punta sai yrittäjäneuvoksen arvonimen 25.11.2002. Punta pitää matemaattista osaamistaan yhtenä keskeisenä tekijänä yrittäjänä menestymisessä. Matematiikka on aina ollut vahvaa, joka on keskeistä yritystoiminnassa. Kokonaisuuden hahmottaminen on tärkeää. Lisäksi ”täytyy olla vähän työhullu” ja innostunut.
Juha Punta on auttanut kotimaisia start up -yrityksiä. Hän tuki salolaista Evondos Oy:tä ja toimi yhtiön hallituksessa vuosina 2014–2017. Yrityksestä tuli menestystarina; lääkeannostelijapalveluja ja robotteja valmistava yritys työllistää nykyisin yli 350 työntekijää ja sillä on liikevaihtoa 41 miljoonaa euroa (vuonna 2023). Evondosin omistaa nykyisin norjalainen Verdane -pääomasijoitusyhtiö.
Juha Punta asuu Kiskon Kirkonkylässä Härjän tilalla, jonka historia ulottuu aina 1500-luvulle saakka. Hän kasvattaa omiin tarpeisiin vihanneksia ja juureksia. Punta perusti vuonna 2006 Juha Punta -säätiön. Säätiö edistää Salon seudulla yrittäjyyttä, taidetta, ympäristön moniarvoisuutta ja yhteiskunnallista kehitystä.
– Juha Punta
-
Juha Mikko Tapio Punta. S 1.9.1946.
Keskikoulu, Turun Suomalainen Yhteiskoulu 1962.
Laivanrakennusinsinööri Turun teknillisestä opistosta 1968.
Levyseppänä, viilarin apupoikana, tiskaajana, kirvesmiehen apupoikana kesäisin; Wärtsilä, Turun telakan menetelmäsuunnittelija 1970; Arvo Koski Oy:n myyntipäällikkö 1971; Lundia Oy:n erilaisia johtotehtäviä 1972–1982.
Juha Punta Ky:n (Juha Punta Oy vuodesta 1996, Punta Oy vuodesta 2020) toimitusjohtaja 1982–2000 ja 2004–2008, hallituksen pj. 1996–2003 ja 2008–2018, hallitus 1982–, jäsen ja vähemmistöosakas 2011–.
Jäsenyydet ja muut luottamustoimet:
Teknologian valtuuskunnan jäsen 2006–2015; Suomalaisen omistajuuden neuvottelukunnan jäsen 2005–2007.Asennus Suomi Oy hallituksen pj. 2017–2020, jäsen 2017–; Kiskon Kirkkojärvenhoitoyhdistys johtokunnan pj. 2017–2020.
Evondos Oy:n hallituksen jäsen 2014–2017; Salon Seudun Puhelin Oy:n hallitus 1995–2003, hallituksen pj. 1999–2003; Kiskon Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen 1996–2011.
Varsinais-Suomen Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen 1984–1999, hallituksen pj. 1995–1999; Suomen Yrittäjien hallituksen jäsen 1996–1999; Varsinais-Suomen Yrittäjät ry:n hallituksen jäsen 1984–1999; Kiikalan-Suomusjärven-Kiskon Yrittäjät ry:n pj. 1984–1994.
Salon Elinkeinomessut, johtokunnan jäsen 1992– 2023
Salon seudun yrityspalvelukeskus hallitus 1994–1997, varajäsen 1998–1999.
Finnet–Liiton valtuuskunta 2000–2003.
Kiskon kunnanvaltuutettu 2000–2008; Kiskon kunnanhallituksen pj. 2000–2008.
Salon kaupunki, kaupunginvaltuusto 2008–2021; Salon kaupunki, kaupunginhallitus jäsen 2008–2017, varajäsen 2017–202.
Salon järjestelytoimikunnan jäsen 2007–2008.
Salon Palvelutalosäätiö, hallituksen jäsen 2017–2021; Salon Kokoomuksen valtuustoryhmän varapj. 2013–2014; Salon Kokoomuksen valtuustoryhmän pj. 2008–2012.
Kansallinen Kokoomus yrittäjävaltuuskunta 1999.
Kiskon Kokoomus hallitus 2000–; Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirivaltuuston jäsen 2004–2007; Kokoomus rp:n yrittäjävaltuuskunnan jäsen, 1999.
Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen 2013–2017; Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tarkastuslautakunnan pj. 2009–2013; Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen 2009–2012.
Varsinais-Suomen Kokoomus elinkeinopoliittisen toimikunnan pj. 2000.
Raimo Sailaksen työllisyystyöryhmän jäsen 2002–2003.
Palvelukotisäätiön hallituksen jäsen.; Kirkkojärven hoitoyhdistyksen pj.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Salon osaston johtokunnan jäsen 2022–23.
Salon kansalliset seniorit ry, pj. 2021
Juha Punta säätiön hallituksen pj. 2006–.
Juha Puntan mukaan nimetty: Juha Punta -säätiö 2006.
Luutnantti.
Yrittäjäneuvos 25.11.2002. Suomen yrittäjien yrittäjäristin suurristi 2000. Kunniamaininta Innosuomi -kilpailussa. Kultainen avain.
-
Yrittäjäneuvos hakemuksen esityskirjat.
Haastattelu 3.7.2024 Juha Punta.Anne Pentti. 2008. Juha Punta – levyseppä oopperakellarissa. Kaarina: Viestintäharju.
Marjut Koskinen. 2012. Punta: 30 vuotta teräskaappeja.
Salon Seudun Sanomat 10.9.2019; Kauppalehti 12.4.2023.
www.punta.fi
https://www.salonkokoomus.com/juha-punta/
http://www.juhapunta.fi/tietoja/
Työllisyystyöryhmän loppuraportti:
https://www.edilex.fi/ministerioiden_julkaisut/752.pdfhttps://www.evondos.fi/meista/evondosin-tarina
5.9.2024
FT Tuomas Möttönen